perjantai, 27. tammikuuta 2012

Siis mitaaah

En tiedä, että mitä kirjoittaisi. Tuntuu että rinnan sisällä olisi sata ilmapalloa ja ne olisivat räjähtämäisillään, olin aiemmin kirjoittanut että talven ja syksyn pimeyden ylistäminen on typerää ja depressiivistä ajattelua edistävää paskaa. Asiasta puheenollen minua on alkanut ahdistamaan aivan helvetisti kaikki tämä synkkyys, tulisi jo kevät tai kesä kun alkaa rehellisesti vituttamaan kylmyys ja pimeys. Kerrospukeutuminen on cool mutta vaihtaisin sen mieluusti siihen, että olisi hyvä olo eikä ahdistaisi ja särkisi päätä triviaalit asiat, pimeydessä silmät ei näe, joten mieli paikkaa sen näkyvyyden puutteen turhilla ajatuksilla ja pääni on raskaana kaikesta paskasta mistä ei pitäisi(?) olla huolissaan. Vituttaa.

tiistai, 24. tammikuuta 2012

Elephants in the chinaroom.

This is going to be bilingual most likely so please try to keep up! Eli siis teillä joilla on enkun kanssa ongelmia -> itkekää lisää.

Sunnuntai ja maanantai olivat kaksi kevyesti rasittavaa päivää, my friends were having a verbal brawl about politics in facebook, mikä oli harmikseni vielä täynnä erittäin tasotonta argumentointia ja edes hieman varautuneita mielipiteitä verrattiin avoimesti fasismiin, sekä näiden mielipiteiden kantajia uhattiin väkivallalla, the newly found intolerance for intolerance is so ironic to the extent of ridiculous, are we going to have gay-rights and cultural diversity-propaganda oriented hooligan-crews prowling the streets and beating up people who speak their minds?

Jos oikeasti haluatte muuttaa "kapeakatseisten" ihmisten mielipiteen, teidän ensin pitää puolustaa kantaanne että miksi te olette oikeassa, eräs tuttu sanoi että on olemassa asiat "oikea" sekä "väärä", mutta kysyttäessä että miksi hän on oikeassa, ei hän pystynyt vähäpätöistä sanaista arkkuaan avata puolustuksekseen. Pitäkää saatana turpanne kiinni jos ette pysty sanomaan että miksi olette oikeassa jos kerran olette. There is such a thing as the truth which isn't right or wrong, if you defend that homosexuality is natural, but cannot argument why, your input in any discussion does not hold any weight. Every discussion is a debate, if you cannot debate; you will always be wrong.

- Politiikasta

Suomessa tai muuallakaan läntisessä maailmassa ei ole tarpeeksi monipuolisuutta äänestysvalikoimassa, olen avoimesti sanonut että puhdas nationalismi ei enää näin pitkälle mokutetussa (monikulttuurististetussa) maailmassa, sekä jo valmiiksi näin lähellä kun olemme maailmanvaltiota, jolloin ihmiset who still see the chance to separate themselves from that are seen as deviants and possible radical and violent when all they are is just frustrated, and the cycle between this scrutiny and frustration perpetuates, niin tarvitsisimme näiden "brändien" huuhtelun, brändillä tarkoitan kansallissosialismia, toimiva systeemi ilman führereita ihan varmasti mutta historian jättämä tahra on tehnyt tämänkin poliittisen aatteen kannatuksen tabuksi yhteiskunnassamme. Ei ole oikeastaan enää edes muuta sanottavaa kuin se, että säälin meitä koska emme voi oikeasti -emmekä edes tunnu haluavan- oppia menneisyydestä mitään.

Voi ei! Suvaitsevaisuuspoliisi tulee!

keskiviikko, 4. tammikuuta 2012

Defeatists


That's what humanity is full of, in the world of today a political opinion is- check this out - TO DO NOTHING! Jesus-bellyflopping-on-a-bitch-in-heat-Christ. No wonder the world is going to hell in a handbasket, we're fucking weaving the basket ourselves and are proud to do so? Give me a fucking break, since the youth is so opinionated and active, why don't I see people fucking informing people about who they should vote for office. Fuck being impartial in protest. Praying hands and silent minds don't move mountains you worms, doing things to your environment and informing, that doing so is going to produce the desired results/effects is what's right.

People who boast social and intellectual prowess in doing nothing, are equal to impotents and being proud of being that. The overall tone of today is brought to you by my throbbing neck, although the pain might make me more aggravated, there is truth in what I speak. Now if you disagree, feel free to go die in a fire you fucking insect.

I'm sad to tell you that it's a mans world for a reason.

tiistai, 3. tammikuuta 2012

U mad? - Yes, I mad! Fucking deal with it.


Once again, I found a very interesting truth about life, while talking to a woman in development. Altough it might be obvious to some of you, being sad and anxious as a teen, is a natural phase in the life of a human. Anger comes later, or right after this famous teen-angst, you see the pattern of phases on the flipside of life, which is death and dealing with the inevitable conclusion of existence as you and others know it now.

What I mean, is that people deal with death throughout their entire lives. And as some of you know, it is dealt with in stages. Dealing with death long-term does not follow the popular and often cited Kübler-Ross model, but the main types of the phases are strongly present however. I myself don't know exactly how to react to such revelatory introspection.

I could say, once again, that life is too short and absurd to honestly hate or have a distaste for, even though there are high and low points, such is life and you should live it up while it lasts.
Not that I support wholesale hedonism and anarchy as a lifestyle but you have to bend the rules a bit, make yourself fit and that's it. Meaning of life, I suppose.

perjantai, 30. joulukuuta 2011

Disney is a front for massive moneylaundering

That shit is the best scam ever!!

Mutta siis, en minä tiedä. Ajattelin että taas kirjottelen jotain, mutta se hetkellinen into karkasi heti kun tämä valkoinen ikkuna pamahti auki, kaiketi minä voisin hieman avata että uusivuosi kääntyi hyvissä merkeissä. Muuta kivaa on se, että Bob Marley on ehkä parasta ikinä! Jamaican me crazy!

tiistai, 27. joulukuuta 2011

Moraalibullia

Vittu.

Näin unta että tulin kotiin ja sisällä oli venaamassa poliisi, kysy että suostunko alkoholitestiin. Ja tottakai olin tullut siinä unessa suoraan baarista, mietin että tiesikö kukaan että hra poliisisetä on meitin kämpässä, nimittäin murhaisin sen niin vilkkaasti kun vaan ihminen voisi.

En tiedä miksi kirjoitin tämän tekstin, koska alkuperäinen oli vaan tuo alaotsikko. Kaiketi moraalista sellasta sanottavaa että se on aikalailla näkökannasta kiinni että mikä on epämoraalista ja mikä ei. Toisaalta jos on kauhea ihmisperse kuten minä ja jotkut tuttuni, lienee moraalin aihe hieman turha muutenkaan käsitellä, maalaisjärki kaiken kumminkin näyttää kirkkaimmassa valossa.

Sähkökatkot on ihan vitusta btw.

Paskadraivi, mikä se sitten onkaan

Jälleen välillä raikasta korutonta suomea, ei oikeastaan mitään sanottavaa mistään. Tai no onhan, joulu konventiona on erittäin sumean logiikan kautta modernisoitu talvipäivänseisauksen kunniaksi järkätty pakanajuhla. Juttelin yhden tutun kanssa juuri tuosta, kaikkea sitä oppii; joulukuusen kynttilät ovat johdannainen siitä kun menneen aikojen pakanametsissä poltettiin kokko! Ihan talvipäivän seisauksena, kuten esim. Juhannuksenakin -kesäpäivän seisaus- jolloin poltetaan kokko, siis mitä vittua eikö olisi rehellisesti tuhottoman siistiä polttaa joulukokko?

Sitäpaitsi, kaikki muutkin juhlat ihan shaibaa, saman tutun kanssa juuri sitä todettiin että kevättä ja syksyä juhlitaan nykyään pääsiäisen, tai halloweenin muodossa. Kumpikin vaan teemaltaan syntymä ja kuolema, vuodenajoissa ja elämässä toistuva teema, siihen piti tunkea jotku vitunaikaiset juutalaiset puusepät, jotka oli kumminkin salaa buddhalaisia tai jotain new-age hipstereitä ja olivat vuosituhansia paikallisia pellejä eellä ajattelussa, jonka johdosta sitten joutu kuseen tuhannen auringon voimalla ku roomalaiset sekä muut jutkut flippaa, olisihan se ironian huippu että kristinusko olisikin se väärä ja juutalaiset olisivat oikeassa. Kyllä näitä pyhän kolminaamaisuuden pallinaamoja hävettää.

Joo siis pointtina että tunkekaa jumaluutenne pyllyyn, niin kauan kun et puhu avoimella mielellä että mitä muuta "Jumala" voi olla, kuin maailmankaikkeuden historian pikkumaisin kosminen vittu.

Toisaalla Pohjois Keski-Suomessa minä sain tänään spotifyn toimimaan linuxillani mikä on vitun jees, kun havaitsin että tämän maan Sonny Rollins tarjonta on hävettävän laiha, Art Blakey ja Miles Davis kyllä löytyy niin runsaissa määrin että vituttaa vaikka Sonny-boyn tenorisaksisti-setti on vaan pakastettua viilipyttyäkin coolimpaa shittiä. Sanokaa mitä vaan mutta todellinen nero on Sonny, muut vittuun :D