tiistai 20. maaliskuuta 2012

VITTU KEVÄÄN 2012 SUPERPASKALLE ANTAUTUMINEN

Tästä tulee pitkä ja sekava, hold on to your mind bitch!

Kaikkea shaibaa, oma elämä parani tuhatkertaisesti kun vaan luovuttautui pitkäkantoisiin hyviin päätöksiin ja alkoi tekemään itse samanlaisia päätöksiä. Kyseinen antautuminen puski minut umpikujasta peltoaukealle, jossa on selvästi parempi, sekä helpompi hengittää ja tehdä asioita järkeä käyttäen.

Aiemmin mainittu antautuminen vaikutti elämän laatuun mm. sillä, että olen alkanut todella nauttimaan oman kodin jatkuvasta ja huolellisesta kunnossapidosta, itseni parantamisesta älyllisesti (ehkä myös henkisesti) sekä fyysisesti, aikoinaan (lue: viimevuonna lolll) kirjoitin kesällä tekstin että tähtään parantamaan itseäni ja tuntui että minun elämäni tilanne auttoi minua ylläpitämään jatkuvaa Flow-tilaa, joka silloin valitettavasti lopahti kesken, mutta nyt kun olen saanut itseni vihdoinkin suggestoitua ja ehdollistanut päätöksiäni tarpeeksi kauan, olen vihdoinkin onnistunut kääntämään tämän veneen suuntaa myötävirtaan (lue: yleisesti parempaan suuntaan).

Käytösmodifikaation voimaan saattaminen oli osittain myös harmillista, koska jouduin luopumaan yleisesti raskaasta musiikista, jota Jazzin, Bluesin ja klassisen musiikin ohella arvostan kovasti. Muita haittapuolia ei ole tuntunut olevan lainkaan ja tietynlainen aikuistaminen itselleen aiheutettuna on lisännyt ymmärrystä mm. vanhemmuudesta, hyvänä ystävänä olemisesta, pitkäkantoisesta järkeilystä ja muusta lifehaxaamisesta.
Jatkopuhe vielä tuosta metallimusiikin vaikutuksesta, mikäli jäi teille epäselväksi; se hämärtää järjen juoksua, koska kaikki on väkivaltaista masturbaatiota, kun miettii minkälaista aluetta aivoista se eniten stimuloi minussa, vaikka musiikki onkin globaali prosessi tajuta ja nauttia, on se myös tietyille asioille alttiille ihmisille, stimulantti negatiiviseen elämän asenteeseen.

Lisää onnea, eikö olekin imelää paskaa? Noh, tosiaan en ole enää sinkku ja olen pitkästä aikaa taas rakastunut, mutta nyt kun olen jo kaukaa viisas, osaan myös pitää suhteistani oikealla tavalla huolta, mikä on rehellisesti täydentävin asia elämässäni - Parhaalla mahdollisella tavalla.

PS. Mikroilmeet on paras, ja suggestio. Nyt teille huorille vähän eeppistä musaa joka stimuloi tajuamaan että ei se elämä ole mitään paskaa, pikemminkin kaikessa paskuudessaan niin läppää että sitä on pakko rakastaa kun sitä alkaa vihdoinkin tajuamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti