Muutin blogin nimen, ehkä nykyistä kirjoittelun formaattia paremmin kuvaavaksi jopa. Asiasta kukkaruukkuun- kostea talvi on ihan vitusta ja reumaattisilla sormilla autojen raappaaminen vahvassa tuulessa vituttaa. Nuoruusvuodet vyöryy nyt tässä uutena tangenttina mieleen, silloin ei miettinyt että kannattiko pitää hanskoja kun oli lumisotaa. Olisi pitänyt saatana ne hanskat kädessä niin nyt ei kylmän lasin pitäminenkin tuntuisi, kuin kasa norsuja seisoisi sormillasi.
Jatkoa kauan sitten mainittuun itsensä ehostamiseen lisään, että vittu mitä paskaa mokoma kouhotus ollut, olemme vaistomaisella tasolla sama ihminen syntymästä hautaan. Edellämainitusta huolimatta voi yrittää, vaikkakin hitaasti karttuvin tuloksin.
tiistai 6. joulukuuta 2011
sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
Agressive passive
I can't handle summertime temperatures, they make me irritated and passive. On a normal day I have a short fuse and tend to lash out at anything in the vicinity, example of this is yelling obscene things at a fridge or something as absurd, and that is what disappoints me after all the grand talk of changing my life for the better.
Once again I find myself writing something just for keeping my mind limber and avoid falling asleep, more on the sleeping front is that my dreams have been busy, I'm always in a rush and have started to wake up tired and irritated which is very unpleasant.
This text is shit and maybe I should go on hiatus with this blog since nobody reads it anymore.
In any case... fuck summer!
Once again I find myself writing something just for keeping my mind limber and avoid falling asleep, more on the sleeping front is that my dreams have been busy, I'm always in a rush and have started to wake up tired and irritated which is very unpleasant.
This text is shit and maybe I should go on hiatus with this blog since nobody reads it anymore.
In any case... fuck summer!
tiistai 28. kesäkuuta 2011
I hate writing short things
- Living in a house instead of an apartment gives you too much freedom to be the crazy fool you were never intended to be.
- The true function of sunglasses is to make it possible for men to check out women's boobs and butts in public.
- All of you who don't watch House MD- WATCH HOUSE MD. You're missing out!
- The sun is good and evil. and sure as hell I will from now on wear a hat while exposed to direct sunlight.
- The true function of sunglasses is to make it possible for men to check out women's boobs and butts in public.
- All of you who don't watch House MD- WATCH HOUSE MD. You're missing out!
- The sun is good and evil. and sure as hell I will from now on wear a hat while exposed to direct sunlight.
sunnuntai 26. kesäkuuta 2011
While drunk
The title is of no relevance I suppose. Just posting the vomit of my brain as I wait for my body to de-toxify itself, as my friend once indeed did state that binge-drinking loses is glamour on quite exactly on its' fourth go around.
Interesting thing I noticed today- I'm definitely not as limber as I was a few years ago, and I am much more boring now. Young man having his age catch up with him before becoming old? An absurd notion- but indeed it does seem so since hangovers feel like you've been indecently handled by bears or somesuch beasts of no delicacy.
Exit statement -> BEER IS GOOOOOOOOOOOOOD. Just so you know!
Interesting thing I noticed today- I'm definitely not as limber as I was a few years ago, and I am much more boring now. Young man having his age catch up with him before becoming old? An absurd notion- but indeed it does seem so since hangovers feel like you've been indecently handled by bears or somesuch beasts of no delicacy.
Exit statement -> BEER IS GOOOOOOOOOOOOOD. Just so you know!
keskiviikko 22. kesäkuuta 2011
Hillittömissä mainittu uudelleensyntymä & muuta paskaa
Herättyäni alkanut ja nyt jo kulunut päivä oli happirunsaampi ja tuntui kuin rinnalla lepäävän painon sijaan itse olisin saanut "massan". Olin olemassa, enkä vain katsonut enää ikkunasta sisään mistä näki hetket joihin olisi pitänyt, tai voinut vaikuttaa.
Erosin naispuolishangaroundista/tyttöystävästäni. Ei sillä että kyseinen asia olisi ollut katalyytti tälle mitä nyt koen mutta huomautettavaa oli, että molemmat selvästi otimme uutisen kyseisestä asiasta kevyesti ja jatkoimme omia juttujamme. Elämisen keveys tuntui koska uuden "massani" avulla kuljen elämän läpi kuin kivi vedessä -en pohjaa kohti- nopeasti sekä varmuudella.
Herättyäni vielä kevyessä pöhnässä, istuin takapihallani poltellen tupakkaani ja kahvikupillinen makuaan minulle hajullaan kuiskaillen, koin että kauan sitten kokemani pelko tulevasta ja sen tuomat rampauttavat seuraukset ovat olleet kyllä omalla tavallaan musta komedia ja nyt nämä kokemukset hymyilyttää ja hieman hävettää enemmän kuin muuten mieltä painaisivat.
Tulevaisuudesta vielä lisää mielenkiintoisia mietteitä tässä nyt kirjaten, olen huolestunut minun jälkeen tulleiden sukupolvien moraalista sekä muutenkin tietty viattomuus puuttuu.
Koko tämän ajan minkä kulutin tämän kirjoittamiseen, ei ollut hetkeäkään milloin eräs sana ei olisi ollut läsnä; läppä
Elämä on vaan läppää, ottakaa se miten sen saatte ja koittakaa jumalauta nauttia. Kerran sitä eletään ja turhaan me sitä pelätään.
Erosin naispuolishangaroundista/tyttöystävästäni. Ei sillä että kyseinen asia olisi ollut katalyytti tälle mitä nyt koen mutta huomautettavaa oli, että molemmat selvästi otimme uutisen kyseisestä asiasta kevyesti ja jatkoimme omia juttujamme. Elämisen keveys tuntui koska uuden "massani" avulla kuljen elämän läpi kuin kivi vedessä -en pohjaa kohti- nopeasti sekä varmuudella.
Herättyäni vielä kevyessä pöhnässä, istuin takapihallani poltellen tupakkaani ja kahvikupillinen makuaan minulle hajullaan kuiskaillen, koin että kauan sitten kokemani pelko tulevasta ja sen tuomat rampauttavat seuraukset ovat olleet kyllä omalla tavallaan musta komedia ja nyt nämä kokemukset hymyilyttää ja hieman hävettää enemmän kuin muuten mieltä painaisivat.
Tulevaisuudesta vielä lisää mielenkiintoisia mietteitä tässä nyt kirjaten, olen huolestunut minun jälkeen tulleiden sukupolvien moraalista sekä muutenkin tietty viattomuus puuttuu.
Koko tämän ajan minkä kulutin tämän kirjoittamiseen, ei ollut hetkeäkään milloin eräs sana ei olisi ollut läsnä; läppä
Elämä on vaan läppää, ottakaa se miten sen saatte ja koittakaa jumalauta nauttia. Kerran sitä eletään ja turhaan me sitä pelätään.
tiistai 21. kesäkuuta 2011
Flow ja happy re-birthday!
Kaverini tässä toi minulle taianomaisen kokemuksen, pari tuntia sitten. Tämä oli hetken pihalla, ja nyt vietän neljättä konsekutiivista tuntia uusissa sfääreissä. Tunnen innon uuden elämän polulle sykkivän aivojeni syvimmässä juurikossa ja aion nyt tulevat pikkutunnit tästä kosmisesti kimaltelevassa yössä tutkia liikeratoja, joilla parannan itseäni ja itsetuntoani.
Tunnen itseni jälleen kasaantuvan jonkinlaiseen kliimaksiin aiemmasta alankoelelystä, joka meinasi minut tukahduttaa, nyt uudestaan syntyvässä itsessäni on selviä kestävän flow-tilan itäviä huomattavissa, tämänkin tekstin kirjoitan kyseisen euforian vallassa ja kerron teille mitä aion tehdä. Aion vihdoinkin syntyä uudelleen mikä minun olisi pitänyt tehdä satoja kertoja aiemminkin. Kasvaa paremmaksi.
Tätä uudelleensyntyä on aina patouttanut pelko identiteetin kadottamisesta tai pelko suuruudesta. Absurdi käsite, ajatellen mitä olen aiemminkin ollut, menestynyt naistenkaataja, yrittäjä, random snägäritappelija, kaupan työtekijä, soneralla paikallisen veroja kiertävän alihankkijan markkinointipuolen esimies ja nytten tuusailen kaiken vapaan ajan lukien asioita mitkä ovat kiinnostaneet mutta eivät auenneet kun olin nuorempi ja villi.
Pianon soittaminen, karate (tai muu aseeton itsepuolustus), filosofia, fysiikka, maailman kielet ja tietotekniikka. Edellämainituista vain kolme ovat olleet jo sisälläni itäviä taitoja syntymästä, eli filosofisointi, kielet ja tietotekniikka. Nyt aion oppia nuo loput ja tuhota hävettävän egomaanisen pienen paskan mikä olen ollut tähän asti ja aion kasvaa egoni mittoihin. Tämä kuulostaa todella typerältä ja manifestimaiselta paasaamiselta, mutta nyt kun olen nuori ja vielä tunnen olevani tykki joka on vain sytyttäjää vajaa paukku, teen tämän kaiken. Haista maailma vittu, en enää pelkää sinua!
Tunnen itseni jälleen kasaantuvan jonkinlaiseen kliimaksiin aiemmasta alankoelelystä, joka meinasi minut tukahduttaa, nyt uudestaan syntyvässä itsessäni on selviä kestävän flow-tilan itäviä huomattavissa, tämänkin tekstin kirjoitan kyseisen euforian vallassa ja kerron teille mitä aion tehdä. Aion vihdoinkin syntyä uudelleen mikä minun olisi pitänyt tehdä satoja kertoja aiemminkin. Kasvaa paremmaksi.
Tätä uudelleensyntyä on aina patouttanut pelko identiteetin kadottamisesta tai pelko suuruudesta. Absurdi käsite, ajatellen mitä olen aiemminkin ollut, menestynyt naistenkaataja, yrittäjä, random snägäritappelija, kaupan työtekijä, soneralla paikallisen veroja kiertävän alihankkijan markkinointipuolen esimies ja nytten tuusailen kaiken vapaan ajan lukien asioita mitkä ovat kiinnostaneet mutta eivät auenneet kun olin nuorempi ja villi.
Pianon soittaminen, karate (tai muu aseeton itsepuolustus), filosofia, fysiikka, maailman kielet ja tietotekniikka. Edellämainituista vain kolme ovat olleet jo sisälläni itäviä taitoja syntymästä, eli filosofisointi, kielet ja tietotekniikka. Nyt aion oppia nuo loput ja tuhota hävettävän egomaanisen pienen paskan mikä olen ollut tähän asti ja aion kasvaa egoni mittoihin. Tämä kuulostaa todella typerältä ja manifestimaiselta paasaamiselta, mutta nyt kun olen nuori ja vielä tunnen olevani tykki joka on vain sytyttäjää vajaa paukku, teen tämän kaiken. Haista maailma vittu, en enää pelkää sinua!
tiistai 8. helmikuuta 2011
Introspektiiviä uudesta näkökulmasta
Illan saatossa koin itseni tylsistyneeksi. Huomasin myös jossain määrin kyllästyneeni internetin suureen maailmaan muisteltuani menneitä ja niiden aikojen sisältämää jännitystä, kun tämä digitaalinen maailma oli vielä suuri ja kovin ihmeellinen. Nyt tiedän mitä tehdä jos kaipaan jotain, tai mahdollisesti tietyn informaation nälän tyydyttämiseen tarvittavatkin työkalut ovat jopa liiankin tuttuja minulle nykyiseltään.
Tukeutuessani ystäviin näinkin triviaalin ongelman kanssa löysin yllättäen aiheen minkä koen itselleni tällä hetkellä hyvin keskeiseksi. Kyseinen aihe on minun yleinen kyllästyminen oman elämäni tasaisuuteen, sen tunteiden turbulenssin ja muun konfliktin puute mitä ei todellakaan aiemmin kuluneena vuotena ollut on tehnyt minusta hieman omalaatuisen Munchausenin tapauksen.
Kaipaan -mutta silti pelkään- sosiaalista kitkaa elämässäni. Myös aiemmin pelkäämiä -tai jopa hieman haluttujakin- narsisistisia piirteitäni tässä nyt kosketellen tunnen myös tylsyydeksi sen, että minua ei ylenpalttisesti arvosteta asioista mistä halajaisin arvostusta.
Kovin pinnallista, mutta uskoakseni ymmärrettävää.
Tylsyyteni keskellä olen tutkinut asioita mitkä ovat minua jo pidemmän aikaa kiinnostaneet; suurempien kappaleiden fysiikka, sekä kristillisen doktriinin ulkopuolisesta jumal-opista olen hakenut tietynlaista tarkoitusta, tai vastausta kysymyksiini joita minulla ei varsinaisesti ole.
Nämä kysymykset ja niiden ympärillä pyörivä tarkoituksellisuuden hakeminen piirtävät kuvan minusta ja tämänhetkisestä puutteen tunteesta. Nämä kappaleet, keskeisyydestään huolimatta ovat vain pieniä osia kiertoradalla pelkoni ympärillä.
Aiemmin mainittu pelkoni siitä mahdollisesta kitkasta saa minut pysähtymään ja miettimään asian ehkä jopa liiankin pitkälle. Tästä johtuen en välttämättä tee edes aloittavaa liikettä katastrofin pelossa. Kuulen usein vanhemmiltani moitteita juuri kyseisestä hahmoviasta, hahmovian jonka perin isäni puolelta sukua. Olemme valitettavasti vanhimman veljeni kanssa hieman introvertteja, mutta uskoakseni minä olen siunaantunut edes jonkinlaisella kyvyllä myös ulosantiin. Tämäkin kyky mikä on myös ihan luonnossa kosketeltava ominaisuus minussa, kunhan saan ajatukseni jäsenneltyä, on yksi josta tunnen tarvetta tunnustukseen.
Tunnustusta että olen yksilö ja muita parempi keskustelemaan. Ystäväni jotka saavat kokea tätä jäsenneltyä ajatuksen virtaa usein luonnehtivatkin minut karismaattiseksi, mikä on ehkä hieman yliampuva arvio minusta. Koen usein että minun mielipiteeni monista asioista jää käsiteltäväksi viimeisenä ja sivuutetaan kovin helposti. Nyt pohdittuani voi myös tämä käsitys olla harhaa egoni varjon alla?
Lieneekö tämä se mikä saa minut potemaan sitä tunnustuksen tarvetta yhä kroonisemmin, egoni halu kasvaa sokaisee minut totuudelta että minua kuunnellaan, ja puhumani muistetaan?
Kertokaa te, rakkaat kolme(?) lukijaani tämä minulle.
Tukeutuessani ystäviin näinkin triviaalin ongelman kanssa löysin yllättäen aiheen minkä koen itselleni tällä hetkellä hyvin keskeiseksi. Kyseinen aihe on minun yleinen kyllästyminen oman elämäni tasaisuuteen, sen tunteiden turbulenssin ja muun konfliktin puute mitä ei todellakaan aiemmin kuluneena vuotena ollut on tehnyt minusta hieman omalaatuisen Munchausenin tapauksen.
Kaipaan -mutta silti pelkään- sosiaalista kitkaa elämässäni. Myös aiemmin pelkäämiä -tai jopa hieman haluttujakin- narsisistisia piirteitäni tässä nyt kosketellen tunnen myös tylsyydeksi sen, että minua ei ylenpalttisesti arvosteta asioista mistä halajaisin arvostusta.
Kovin pinnallista, mutta uskoakseni ymmärrettävää.
Tylsyyteni keskellä olen tutkinut asioita mitkä ovat minua jo pidemmän aikaa kiinnostaneet; suurempien kappaleiden fysiikka, sekä kristillisen doktriinin ulkopuolisesta jumal-opista olen hakenut tietynlaista tarkoitusta, tai vastausta kysymyksiini joita minulla ei varsinaisesti ole.
Nämä kysymykset ja niiden ympärillä pyörivä tarkoituksellisuuden hakeminen piirtävät kuvan minusta ja tämänhetkisestä puutteen tunteesta. Nämä kappaleet, keskeisyydestään huolimatta ovat vain pieniä osia kiertoradalla pelkoni ympärillä.
Aiemmin mainittu pelkoni siitä mahdollisesta kitkasta saa minut pysähtymään ja miettimään asian ehkä jopa liiankin pitkälle. Tästä johtuen en välttämättä tee edes aloittavaa liikettä katastrofin pelossa. Kuulen usein vanhemmiltani moitteita juuri kyseisestä hahmoviasta, hahmovian jonka perin isäni puolelta sukua. Olemme valitettavasti vanhimman veljeni kanssa hieman introvertteja, mutta uskoakseni minä olen siunaantunut edes jonkinlaisella kyvyllä myös ulosantiin. Tämäkin kyky mikä on myös ihan luonnossa kosketeltava ominaisuus minussa, kunhan saan ajatukseni jäsenneltyä, on yksi josta tunnen tarvetta tunnustukseen.
Tunnustusta että olen yksilö ja muita parempi keskustelemaan. Ystäväni jotka saavat kokea tätä jäsenneltyä ajatuksen virtaa usein luonnehtivatkin minut karismaattiseksi, mikä on ehkä hieman yliampuva arvio minusta. Koen usein että minun mielipiteeni monista asioista jää käsiteltäväksi viimeisenä ja sivuutetaan kovin helposti. Nyt pohdittuani voi myös tämä käsitys olla harhaa egoni varjon alla?
Lieneekö tämä se mikä saa minut potemaan sitä tunnustuksen tarvetta yhä kroonisemmin, egoni halu kasvaa sokaisee minut totuudelta että minua kuunnellaan, ja puhumani muistetaan?
Kertokaa te, rakkaat kolme(?) lukijaani tämä minulle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
